Hei,
Olen Riina Löija, gordoninsetterikasvattaja Pohjois-Suomesta, Oulusta. Perheeni
koostuu kaiken karvaisista; kolmesta gordoninsetteristä sekä hevosesta. Koirat ja hevoset ovat rakas
harrastukseni eikä oikeastaan harrastus vaan elämäntapa.
Lapsuuden haaveeni ensimmäinen koira oli kultainennoutajauros Juno-Juhekin Robert, jonka hankin kevät talvella 1994.
Roopen kanssa tuli harrastettua kaikenlaista, mm palveluskoirien jälkeä, mutta pääsääntöisesti Roope oli kotikoira.
Roope oli suurisydäminen ja rakas koko perheelle. Roope siirtyi sateenkaarisillan toiselle puolelle kevättalvella 2003.

Ensimmäinen gordoninsetteri
saapui meille kesällä 2002. Linturannan Armi, Kuivaniemeltä.
Toukokuussa 2005 haaveni toisesta gordoninsetteristä toteutui.
Melkein vuoden odottelun jälkeen hain Showpoint kennelistä Lappeenrannasta Lolan oikealta
nimeltään Showpoint Do It Again. Lolan myötä näyttelykärpänen puraisi ja kiinnostus kasvatustyöhön
on saattanut minut nykytilanteeseen.
Kasvatustyöni on pienimuotoista kotikasvatusta ja vielä alkutaipaleella.
Tarkoituksenani on kasvattaa terveitä, hyväluonteisia ja rotumääritelmän mukaisia koiria.
Jokainen pentue on erittäin tarkkaan harkittu.
Haluan kiittää Huovilan Pirjoa, Showpoint Kennelistä ja Minna Törölää
Iistä (Kingpoint Contradiction & co) kaikista niistä neuvoista ja avusta jota olen saanut.
Kiitos myös kaikille ihanille ystäville ympäri Suomea ja maailmaa, joita olen tämän harrastuksen kautta saanut.
Toivottavasti viihdyt kotisivuillani ja tulet pian uudestaan vierailulle!
Jätäthän tassunjälkesi vieraskirjaan.